Yhdistyksen tarkoitus

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on poroa paimentavan koiran
tuntemuksen ja käytön edistäminen, siihen
liittyvän
kulttuuriperinnön vaaliminen, yhteistyön rakentaminen
porokoiraa työssään
käyttävien ja alan
harrastajien välille sekä hyvät paimennus-
ja muut
käyttöominaisuudet omaavien porokoirien
jalostustyön
tukeminen.
Yhdistys toimii läheisessä yhteistyössä Paliskuntain yhdistyksen, Suomen Kennelliiton, Suomen Pystykorvajärjestön ja Lappalaiskoirat ry:n kanssa sekä muiden toiminnallisesti läheisten yhdistysten kanssa.
Yhdistys järjestää koulutus- ja tiedotustilaisuuksia sekä poropaimennuskokeita ja -kilpailuja.
Lyhyt katsaus kerhon historiaan
Porokoirakerho perustettiin luomaan yhteyksiä koiraa
työssään käyttävien
poromiesten ja
koiraharrastajien sekä koirankasvattajien välille.
Perusteena
oli huoli alunperin yhden kennelrodun, lapinporokoiran
säilymisestä.
Yhdistyksen perustava kokous pidettiin Vuotsossa 13.6.1992. Kennelmaailmassa tapahtui pian muutoksia, joiden seurauksena kaikki lappalaisalkuiset rodut siirtyivät yhden ja saman yhdistyksen alaisuuteen. Myös Porokoirakerhon asema ja rooli muuttui. Mukaan tulivat muutkin lappalaisalkuiset kennelrodut, suomenlapinkoira ja ruotsinlapinkoira sekä kennelliiton reksiterin ulkopuoliset, alkuperäisistä porokoirista polveutuvat käytökoirat. Samalla Porokoirakerho suuntautui selkeämmin koiren käyttöominaisuuksien tutkimiseen ja vaalimiseen.
Nykymuotoinen Porokoirakerho merkittiin yhdistysrekisteriin 13.9.1996.