Lampaiden paimentaja työssään 
kuvia ja tunnelmia Rymättylästä ja Iitistä 2005

 

Rymättylä 3-4-9.2005, Hopeaketun kennel

Piiku tahtoi taas paimentamaan, kuin myös lauma muita porokoiria. Niinpä kasasimme Terhin kanssa porukan lappalaiskoiria ja suuntasimme kaunista viikonloppua Rymättylään viettämään.

Harjoitukset  olivat hyvin ennalta suunniteltuja ja siten mielekkäitä ensikertailaisillekkin. Tilan bordercollie Ronja piti huolta lauman kasassa pysymisestä, jotta lappalaiskoirat pääsivät keskittymään olennaiseen.

 

Ensimmäinen harjoitus oli lampaiden kuljetusta laitumella häkkiin.  Ohjaaja kulki selkä edellä lauman edessä ja koira tuli lampaiden jälkeen apuohjaajan kera liinassa tai vapaana yksinään.Liinalla pystyi hillitsemään liikaa innokkuutta sekä tarvittaessa auttamaan koiraa oikeaan suuntaan.

Toisessa harjoituksessa  kuljetettiin aitauksen sisällä koirat lampolan toisesta ovesta sisään ja toisesta ulos ja ulkokautta rakennus kiertäen lampaat häkkiin. Lampaat menivät edellä ja koira perässä ohjaajan pitäessä liinasta.  Koira odotti häkin ulkopuolella, kun ohjaaja luki karitsan korvamerkin. Sen jälkeen koira paimensi karitsat takaisin lähtöpaikkaan.

Kaikilta koirilta vaistoa löytyi, keneltä räjähtävämpää laatua, keneltä rauhallisempaa. Oli sangen kiehtovaa katsoa, kuinka vaisto lähti toimimaan. Pienet pennutkaan, nuorin noin 3 kk, eivät pelän-
neet lampaita lainkaan. Hieno tunne tulee myös yhteistyön toimi-
misesta, kuinka koira malttaa kuunnella omistajaansakin, vaikka vietti vetää.  Upeata nähdä, miten paimennus sujuu niin luonnostaan, vaikkei koira ole ikinä lampaita nähnytkään.

 

Lämpimästi suosittelen kokeilemaan!

teksti ja kuvat Tuija Luusua

Ja kuvia Iitistä 

Päivitetty 05.04. 2006