Porokoira - poromiehen apulainen 

Ennen sotia koira oli välttämätön apulainen poronhoidossa esimerkiksi suurten tokkien siirtämisessä, jutaamisessa, vartioinnnissa ja erottelussa. Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueelle kehittyi vähitellen melko yhtenäinen porokoirakanta, jossa oli kuitenkin selviä alueellisia eroja. Koiria oli sekä pitkä- että lyhytkarvaisia. Sodan aikana kanta pieneni uhanalaiseksi. Porokoira oli kuitenkin vielä poronhoitotyössä välttämätön apulainen ja kanta saatiin elvytettyä, kunnes moottorikelkka ja muuttuvat poronhoitotavat syrjäyttivät porokoiran ja katkaisivat perinteet koiran käytössä.

Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämässä rekisterissä poronhoitoalueella on tällä hetkellä noin 500 koiraa. Kiinnostus porokoiran käyttöön on selvästi lisääntynyt. Säästäähän hyvä koira koneita, energiaa ja luontoa. Porot ovat myös niin tottuneet kelkkojen ja mönkijöiden ääneen, että hyvä porokoiran haukku saa ne parhaiten liikkeelle. Nykyisin porohoitoalueella ja etelän harrastajilla on rekisteröimättömiä porokoiria, lapinporokoiria, suomenlapinkoiria, paimensukuisia lapinkoiria ja ruotsinlapinkoiria. Nämä kaikki polveutuvat jollain tavoin alkuperäisestä pohjoisen poropaimenesta.